Identiteetti lautasella

– Tuuhan kahville!, huutaa kaveri kun menen kylään. Istuessani pöytään siinä on taas niitä. Pullaa, piirakoita, keksejä, kakkua ja jäätelöä.

– Otahan siitä palan painiketta!

Mietin hiljaa miten voin kieltäytyä kohteliaasti. Sitten mietin, mistä tämä ajatus kumpuaa? Miksi en saisi kieltäytyä – tai miksi toinen loukkaantuu jos teen niin?

Entä jos pyytäisin jotain sokeritonta ja ravitsevaa? Olisinko hankala vieras? Tai valmistaisin terveellisempää tarjottavaa itse hänen tullessa luokseni kahville? Olisinko outo, tylsä tai ”liian rajoittava”?

”Kyllähän herkutella pitää!” – sanoo kuka?

Kenen joukoissa seisot?

Ruokakulttuuri on asia jota on hyvin mielenkiintoista pohtia tarkemmin.

Se on kuin yhteisö, jolla on tietyt vaatimukset. Samat ajatukset, käsitykset. Jos poikkeat siitä olet erilainen. Sinua ei ehkä hyväksytä, ja jopa syrjitään julkisesti. Klassinen esimerkki voisi olla vaikkapa käsitys ”hippi-miehestä joka syö vaan jotain ituja” versus käsitys ”suomalaisesta tosi-miehestä joka ei mitään pupun ruokaa syö!”.

Onko eritavalla ajattelu oikeasti niin pelottavaa? Mitä pelkäämme? Sitäkö, että menetämme itsemme? On todettu, että aivojen ylikuormittamisen estämiseksi ihmisen mieli luo erilaisia stereotypioita jotta mielemme voi luokitella informaatiota helpommin. Mutta mahdollistaako tämä asioiden kehittymisen? Onko erilaisuus meille uhka, vai mahdollisuus?

Olen itse elämäntaparemonttini myötä lisännnyt kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavaliooni ja pyrin ”syömään terveellisesti”. Haluan voida paremmin. Tämän myötä hyvin usein törmään kysymykseen, ”mitä sinä sitten oikein syöt kun syöt niin ihmeellisesti?”.

Mitä tämä ”ihmeellinen” sitten tarkoittaa? Syön viisi kertaa päivässä. Syön molemmilla päivän pääaterioilla kasviksia useita satoja grammoja. Lisäksi päivittäin syön marjoja ja hedelmiä sekä siemeniä. Pääpaino syömisessäni on kasvisruoissa. Pyrin myös valitsemaan pääsääntöisesti hyvät rasvat ja syömään joka aterialla proteiinia. Ja se on monen mielestä ihmeellistä.

Tämä herättää kysymyksen, kummasta tämä ihmettely kertookaan enemmän: minusta yksilönä, vai meidän suomalaisten vallitsevasta ruokakulttuurista? Uskon, että eroavaisuuksia on myös eri ikäryhmien välillä. Nuorempi sukupolvi on tottuneempi esimerkiksi lihankorvikkeisiin, kuin vanhempi väestö pääsääntöisesti.

Ruokakulttuurit eroavat paljon eri maiden välillä. Väitän että jos menisin vaikka Kreikkaan asumaan, ruokavalioni ei luultavasti siellä herättäisi juurikaan ihmetystä. Meillä se on uesin ihmettelyn aihe ja se on huolestuttavaa. Suositus jota rankutetaan joka tuutissa ”puoli kiloa päivässä” on ihan ehdoton minimi ja valitettavasti se harvalla suomalaisella täyttyy — ellei puhuta perunasta ja lenkkimakkarasta.

Asiaa tarkemmin miettiessäni innostuin lukemaan hieman historiaa suomalaisesta ruokakulttuurista. Suomessa elettiin sotien jälkeen niukkaa aikakautta aina 1950-luvulle asti, ja 1960-luvulla teollistumisen myötä alkoi myös ruokakulttuuri muuttua. 1970-luvulla alkoi valmisruoat lisääntyä ja valikoima hiljalleen laajentua. Prosessoitu ruoka alkoi vallata lautasiamme.

Ajattelen että yhteiskunnan muutos ”tuottavaan ja tehokkaaseen” on osaltaan ajanut myös ruokakulttuuriamme huonompaan suuntaan. Kiireen, stressin ja paineen alla järkevien valintojen tekeminen ja ruoan valmistus itse alusta loppuun asti on haastavaa.

Älä puutu

Ruokavalio-keskustelu on myös hyvin tulenarkaa. Tuntuu, että usein siitä keskustellessa ihmiset hyökkäävät toisiaan vastaan kuin sotatantereella konsanaan. Keskustelu hiipuu usein jo aloituslauseeseen.

”Otapa pullaa!”

”Kiitos, en ota, olen vähentänyt sokeria.”

Tästä usein seuraa loukkaantuminen. Loukkaantuuko tarjoaja siitä ettei hänen vaivannäköään arvosteta? Vai onko hänellä huono omatunto siitä, ettei hän pysty tekemään samanlaista valintaa vaikka haluaisi? Syntyy vastakkainasettelu. On ylempi ja alempi, parempi ja huonompi.

Ruoasta ja siihen liittyvistä valinnoista on tullut tabu. Mietin, onko mitään muuta niin vaarallista keskustelunaihetta kuin ruoka?

Lasten kasvatus? Koirien koulutus? Mielestäni näistäkin on helpompi puhua kuin vaikka siitä miksi joku syö paljon punaista lihaa, huonoa rasvaa tai sokeria. Näistä harvoin halutaan edes avata keskustelua. Itse taas koen että vain silloin kun oma näkemyksemme törmää erilaiseen, syntyy syvempää ymmärrystä. Ilman ristiriitaa ei tapahdu kasvua.

Ruoka on kuitenkin herkkä aihe pohtia minuutta. Siihen liittyy todella vahvasti ihmisen identiteetti ja se, keitä me ollaan. Oletko koskaan ajatellut kuinka paljon se mitä valitset lautasellesi, kertoo arvoistasi? Vai onko se opittua käytöstä jota ei ole koskaan edes kyseenalaistettu?

Kun elämä on yhtä juhlaa

Ruokakulttuurissa on myös vaarallisia perinteitä. Mietitään vaikka juhlapyhiä. Joulu, uusivuosi, pääsiäinen, vappu, juhannus. Mihin näistä EI kuulu ruoka, ja usein epäterveellinen ruoka?

Mutta rikotaanko perinteitä, jos niitä muovataan? Täytyykö perinteitä pitää yllä vaikka ne olisivat ihmiselle haitallisia? Kumpi on tärkeämpää, jääräpäinen traditio vai terveys? Tutkimusten mukaan me suomalaiset olemme maailman kolmanneksi eniten rasvaa syövä kansa. Pitäisikö asialle tehdä jotain?

Leikitellään ajatuksella että muutettaisiin perinteitä. Kuinka moni olisi tyytyväinen jos joulupöydässä olisi seitan-rulla, täysjyväriisiä, nyhtökauravuokaa, keitettyä bataattia, ja jälkiruokana smoothie jouluisissa väreissä sekä itse tehtyjä sokerittomia taatelimakeisia? Tuntuisiko se juhlalta? Olisiko joulu enää sama kuin ennen?

Jos ei, herää kysymys onko esimerkkinä oleva joulu sittenkään yhdessäolon ja rakkauden juhla, vai onko se mässäilyjuhla jonka jälkeen ollaan totaalisen ähkyssä? Sitä usein seuraa huono omatunto, joka johtaa syömättömyyteen, kiukkuun ja ylisuuriin vaatimuksiin itseä kohtaan.

Mietin myös tällaisen ”juhlapöydän” historiaa. Jo 1500-luvulla taidemaalari Bosch on maalannut kuvauksen siitä kuinka ihminen ajaa itsensä tuhoon suurissa himoissaan ja ahneuksissaan. Olemmeko me ihmisinä vaan niin ahneita hedonisteja, että millään muulla ei ole väliä kuin omalla nautinnon tavoittelulla? Voisiko terveellisimmistä ja kestävämmistä asioista nauttia? Tuntuisiko se enää samalta?

Vai olemmeko vain liian hyvinvoivia ettei meille riitä vähempi? Tuntuu siltä että nykypäivänä juhlapöydän tulee olla saatavilla joka viikko eikä vain kerran vuodessa. Välipäivät täytämme pikaruoalla koska ”ei vain ole aikaa kokata!”. Mitä oikein suoritamme ja miksi? Onko meillä liian paha olla nykyajan rattaissa ja helpotamme oloamme mässäilyllä? Miksi emme priorisoi elämämme tärkeintä asiaa ykköseksi: meitä itseämme?

Valkeaa unelmaa – eli sokeria

Mielestäni yksi koukuttavimpia asioita ruokavaliossamme kautta maapallon on sokeri. Ja nyt puhun lisätystä sokerista. Se on levinnyt elintarvikkeisiin kuin päivän juoru pienessä kyläpahasessa. Käytännön esimerkki: ostin miehelleni kiireessä kaupasta tulisia wasabi-pähkinöitä. Illalla tutkin mitä pussissa onkaan. Ja voin kertoa, että itse pähkinän osuus oli pieni. Valtaa veivät jauhot, sokeri ja rasva. Pähkinät jäivät syömättä. Kuinka moni astuu tähän monttuun päivittäin?

Suomessa syödään sokeria keskimäärin 91 grammaa henkilöä kohden vuorokaudessa. Suomalaisen ravintosuosituksen mukaan sokeria saisi olla päivittäisestä energiansaannista korkeintaan 10% (esim. 2000 kCal / 50gr sokeria /pv). WHO:n suositus on vielä pienempi, 5%. Tämä 10% täyttyy jo syömällä aamiaisella hedelmäpommi-jogurttipikarin (20gr), pari palaa saaristolaisleipää (8gr) ja muroja yhden annoksen (9gr), sekä päiväkahvilla vaikka pullan.

Jos sokerin saantiin haluaa kiinnittää huomiota, saa olla toiselta ammatiltaan salapoliisi. Niitä piilotellaan termien taakse, kuten sakkaroosi, glukoosi, maltoosi, melassi, sukroosi, fruktoosi tai glukoosisiirappi – tai jopa rypälemehu (Mikä on huonoa sokeria ja miksi, 2019).

Sokeri aiheuttaa ylipainoa ja sairauksia ja se sisältää tyhjää energiaa joka heilauttelee verensokereitamme. Sokerin syönti sotkee mekanismiamme jolla tunnistamme kylläisyyden tai nälän (samoin kuin myös erilaiset dietit, mutta se on jo bloginaihe erikseen). Sokerin (ja nopeiden hiilihydraattien) liiallinen käyttö voi johtaa myös esimerkiksi rasvamaksan syntyyn. Tämän olen itsekin kokenut.

Sokeri aiheuttaa sen että himoitsemme nopeita hiilihydraatteja ja näin ollen emme syö niin paljoa terveellistä ruokaa. Sokerin syönti muuttaa myös suolistomikrobiemme tasapainoa ruokkimalla ”pahoja” bakteereja. Lisäksi sokeri varastaa elimistöstä ravinteita, kuten B-ryhmän vitamiineja, kalsiumia ja sinkkiä. (Mikä on huonoa sokeria ja miksi, 2019.)

Sokeri vei, minä vikisin

Edellisessä blogikirjoituksessani puhuin entisestä arjestani. Vaikka jotkut tutkimukset väittävät että sokeri ei aiheuta riippuvuutta, olen asiasta kyllä täysin eri mieltä.

Olen itse ollut sokerikoukussa ja pahasti. Tulin vihaiseksi jos en saanut päivän annosta. Päätä särki ja oli heikko olo, muusta ruokailusta huolimatta. Kun sain ”annoksen”, elimistö kiitti jälleen – ja halusi vaan lisää.

Sain tarpeekseni. Annanko jonkun ruokokasvin hallita kaikkea mitä teen ja pilata päiväni — ja jopa parisuhteeni kun läheisyys oli vaihtunut karkkipussiin?

Nyt kun olen ollut ilman sokeria yli kaksi kuukautta, maistan makean ihan eri tavalla. Käytän makeuttajana esimerkiksi banaania, tai hieman steviaa tai agavesiirappia. Olen maistanut karkkiakin lasten karkkipäivänä, mutta huonoin tuloksin. Se maistuu pahalta. PAHALTA? MINULLE? Joka ennen söin 400gr karkkia ja levyllisen suklaata illassa!

Mutta jotta tämäkään ei olisi liian helppoa, lisätään tähänkin ympäristön paine. Paitsi että on haastavaa löytää syötävää itselleen kaupasta, niin kapuloita rattaisiin tulee välillä myös ulkoapäin. Valintaani on kyseenalaistettu ja joudun sitä selittelemään sekä perustelemaan.

Mielestäni meidän ihmisten käytös on välillä todella ristiriitaista. Miksi sokeri ei ole samanlainen riippuvuus kuin mikä tahansa nautintoaine? Jos ex-alkoholisti kieltäytyy juhlissa ollessaan alkoholista vedoten raitistumiseensa, hän saa ihailua osakseen. Sitten on entinen sokeririippuvainen joka kieltäytyy täytekakusta. Väitän, että suurimmassa osassa tapauksista tätä vastausta ei noin vain niellä, vaan siitä jopa loukkaannutaan.

Koko kuva

On mielenkiintoista miettiä asiaa myös laajemmin kuin vain yksilötasolla.

Kuinka paljon käsityksiimme esimerkiksi terveellisestä syömisestä vaikuttaa paitsi oma ajattelumme, myös oma perhe jossa elämme, oma yhteisömme, sijainti missä päin Suomea asumme, Suomen kulttuuri ja Euroopan vallitseva ruokakulttuuri – ja valitettavasti paljon myös länsimaista tulevat käsitykset ja palvelut jotka jalkautuvat meillekin.

Epäterveellisyys tulee kalliiksi. Olen aiemmin blogikirjoituksissani puhunut paljon masennuksesta ja ruokavalion vaikutuksesta siihen, mutta epäterveellisellä ruokavaliolla saadaan aikaan muitakin ongelmia.Lisääntyneet verenpaine- ja sydäntaudit, diabetes sekä ylipaino ovat terveydenhuoltoa kuormittavia menoja.

Alle listaan yleisimpiä merkittävimpiä terveydenhuoltomenoja Suomessa.

Diabetes: kulut Suomelle vuonna 2007 olivat 1,3 miljardia euroa, josta 833 miljoonaa euroa oli diabeteksen lisäsairauksien aiheuttamia kustannuksia .

Allergia ja astma: kokonaiskustannuksiksi vuonna 2011 arvioitiin 1,3-1,6 miljardia euroa.

Tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet: aiheuttavat yhteiskunnalle vuosittain jopa 3-4 miljardin euron kustannukset välilliset kustannukset mukaan lukien. Ne ovat suurin työpoissaolojen aiheuttaja ja toiseksi suurin syy työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Sydän- ja verisuonisairaudet aiheuttavat yhteiskunnalle merkittäviä kustannuksia. Toisaalta näiden sairauksien hoito on kustannusvaikuttavaa eli yhteiskunnan kannattaa tukea tutkimusta ja hoitoa.

Muistisairaudet: Hoidon yhteiskunnalliset kustannukset ovat lähes miljardi euroa.

Syöpä: Vuonna 2011 syövän aiheuttamiksi kustannuksiksi arvioitiin noin 750 miljoonaa euroa

Masennus: Arviolta 46 prosentilla kaikista työkyvyttömyyseläkkeen saajista perusteena olivat mielenterveys- ja päihdehäiriöt. Vuonna 2013 tämä tarkoitti lähes 70 000:ta ihmistä. Näistä yli puolet on eläkkeellä masennuksen takia. Masennuksen vuoksi menetetään sairauslomina kaksi ja puoli miljoonaa työpäivää vuodessa. Sairauspoissaolopäivistä kertyy kokonaiskustannuksia valtiolle, kunnille ja yrityksille noin 877 miljoonaa euroa vuodessa.

Tupakointi: kustannukset terveydenhuollolle ovat jopa 1,5 miljardin euron luokkaa.

(Neittaanmäki, P. ym. 2017.)

Valitettavasti medikalisoituminen tuntuu vahvistuvan päivä päivältä ja ihmiset puolestaan haluavat usein nopeita ratkaisuja. On vaarallista jos ajattelu kääntyy niin, että voi toimia miten vaan ja kohdella itseään miten sattuu koska ”kaikkeen on lääkkeet”. Mielestäni on surullista, että vaikutetaan ongelmaan, ei sen syyhyn.

Mietin, pystyttäisiinkö näitä ongelmia ratkaisemaan ennalta, vaikuttamalla ihmisen ruokavalioon jo ennenkuin mitään sairauksia puhkeaa? Joidenkin tutkimusten perusteella sairauksien puhkeamiseen vaikuttaa geenit vain 10-20%, ja loput ovat kiinni ihmisen omista elintavoista: terveellisestä syömisestä ja liikkumisesta (Greger, M. 2020 & Saarnia, P. 2018).

Mietin, jos ympäröivä maailma muuttuisi ja meitä ohjattaisiin erilaisiin valintoihin, mitkä olisivat tällöin säästöt yhteiskunnalle – ja ennenkaikkea, olisiko meillä onnellisimpia ja paremminvoivia ihmisiä?